Suomalais-Saksalainen kauppakilta Nordrhein-Westfalen

Nordrhein-Westfalenin suomalais-saksalainen kauppakilta edistää Suomen ja Saksan talouselämän yhteisiä intressejä Saksan suurimmassa osavaltiossa.

Vuonna 2007 Saksan väkirikkaimpaan osavaltioon Nordrhein-Westfaleniin perustetun suomalais-saksalaisen kauppakillan tavoitteena on maiden välisen talouselämän ja siitä kiinnostuneiden tai siinä jo toimivien yritysten välisen verkottumisen aktiivinen tukeminen ja kehittäminen.  Kauppakillan jäsenet ja sen hallitus tarjoavat tähän tavoitteeseen laajaa käytännön liiketoiminnan kokemusta, siihen liittyviä kontakteja sekä paikallisten kauppatapojen tuntemusta.

Tavoitteenamme on toimia epävirallisena talouselämän ja yritystoiminnan yhdyselimenä Suomen ja Saksan välisten taloussuhteiden edistämisessä osavaltion alueella. Keskeinen sijaintimme NRW:ssa tarjoaa killan toiminnalle ja sen tavoitteiden kehittämiselle hyvän pohjan, koska NRW:n alueella toimii lukumääräisesti eniten suomalaisia yrityksiä Saksassa.

Tarjoamme jäsenillemme mielenkiintoisia puhujatilaisuuksia ja hyvän networking mahdollisuuden, joissa luontainen verkottuminen eri alojen päättäjien kanssa on helppoa. Esimerkkejä ajankohtaisista teemoista ovat energia, smart cities ja digitalisoituminen eri toimialoilla. Pyrimme pysymään teemojen suhteen jatkuvasti ajan hermolla.

Ota yhteyttä ja / tai tule tutustutumaan meihin osallistumalla seuraavaan sopivaan tilaisiuuteen ja liity aktiiviseksi jäseneksi.

Circular Economy – Kreislaufwirtschaft

Circular Economy – Kreislaufwirtschaft

Finnisch-Deutsche Handelsgilde NRW lädt ein zur Vortragsveranstaltung am 16.03.2023 Circular Economy – Kreislaufwirtschaft Im Fokus der Abfallwirtschaft steht das Konzept der...

Jäseniämme

 Ota yhteyttä

Kuinka kauppakilta voisi tukea juuri sinua?

Lähetä meille viestiä tai soita. Keskustelemme mieluusti lisää.

3 + 3 =

Lähetä viesti kauppakillan Timolle!

Email: info@fdhg.de
Suomalais-saksalainen kauppakilta c/o Osborne Clarke
Innere Kanalstraße 15
50823 Köln